Siinähän se viikonloppu taas vierähti. Niinkuin viime tekstissä mainitsin, olivat ne syysmarkkinat.
Muuten viikonloppua vietettiin Villalla. Tekemättä mitään järkevää..
Markkinoilla oli myyjää, jos jonkinlaista. Itse en ostanut mitäään. Neiti sai isoäidiltä vaikka mitä. Markkinamuistoja tietysti.
Ja niinkuin markkinoihin kuuluu, siellä voi tavata sukulaisia ja tuttuja. Ja sekös vasta hauskaa oli
Saa vaihtaa syliä ja huolehtijaa välillä. Ja äiti ja isikin pääsee vähän helpommalla.
Yksi odotuimista markkina"tuttavuuksista" oli lampaat. Viime vuonnahan nämä ekaa kertaa nähtiin, eikä niiden viehätys voima ollut mihinkään kadonnut. Rapsuteltavat kaverit. Mutta haisivat kyllä niin lampaalta.
syysmarkkinat ovat kuuluneet syysohjelmaani lapsuudesta asti, joten ei tätä nyt voi pikku mimmiltä riistää, vaan tätähän pitää ehdottomasti jatkaa!! Mitä niihin lapsuuden markkinoihin sitten kuului. sukulaisia tietysti, markkinaha ja herkut. Ja tietysti ostettiin vuoden muovipussit, pakastepussit tarkemmin! Ja niin tänäkän vuonna, sain markkinatuliaisiksi pusseja!
On asioita joista haluaa pitää kiinni,vaikka kaikki muu ympärillä muuttuisi. Ja asioita joita haluaa siirtää sukupolvelta toiselle.
Muuten viikonloppu meni kovaa vauhtia.
Sunnuntaina vielä Villalla lähtiessämme poikkesimme maalle sadonkorjuu juhlaan, siitä sitten myöhemmin viikolla lisää :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti