Tänään oli taas vähään aikaan mun ja pikkumimmin eka kaksin keskeinen lomapäivä, kun ittin työt jatkuivat. Ja tietysti oli sateista. Noh, mikäs siinä kun on kivoja leluja sisällä ja muutakin tekemistä tiedossa. Aamulla ensin leikeimme koiramäen talolla, naisväki paistoi leipää ja pesi ikkunat. Ja kas sitten neiti löysi sohvalta isin iltaherkut, tortilla sipsit. Hetken naama loisti, kun Naantalinaurinko!
Sitten lähdimme kirjastoon retkelle. Neiti lähti innoissaa nmukaan. Palautettiin ensin kirjat, ja sen aikana neiti jo säntäsi kohti lasten osastoa ja keinuheppoja. Hetken neiti keinui vähän nuoremman pojan kanssa. poika oli rohkea rämäpää,ja Neiti yritti pitää häntä kädestä kiinni. Muuten sitten neiti meni hyllyltä toiselle ja luki kirjoja pienillä tuoleilla mitä löysi..
Ihan itse oli pakko valita kirja hyllystä ja mennä lukemaan sitä pöydän ääreen.. Kirja tosin väärinpäin, mutta mitäs se haittaa kun itse sai lukea.. No sitten kun piti lähteä, olisi neiti ottanut kirjaston nallen mukaan. maahan heittäytyminen ja kova huuto ei auttanut. Vaikka yritys oli kova. Onneksi kirjaston lapsen puoli ei ole enään sellainen shh shh paikka.
Päikkäreiden jälkeen oli vuorossa ulkoilua. Sadetta kestävät vermeet yllä ja säätiedoistusta uhmaten ulos! Ei satanut onneksi kuitenkaan. Ja neiti näytti heti äidille, että sää kuin sää on nautittava :)
Ulkona parasta oli hiekkalaatikko, pyöräily ja teitty lammikot. Sade kyllä alkoi, joten keinuimme aika kauan, koska katos oli sadesuojassa. Sen jälkeen suuntasimme sisälle, kaikki lätäköt toki piti ensin käydä läpi. Syksy on tullut! ja neidin lempikengät "paapppaat", saa vetää jalkaa aina ulkoiltaessa.
Sisälle kun päästiin ,sadekelin juttu oli selvä, legot! Neiti rakensi ison tornin, pienen tornin, linnan jne. Myös nuha vaivaa edelleen, niistämiseen myös meni piiiitkä tovi.
-M-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti