Helmikuussa varattu Tallinnan matka koitti. 23 iloista ja kovin eri-ikäistä naista astui linja-autoon :)
Reissu on tehty jo useita kertoja, tavallaan samalla porukalla, aina tietysti pientä heiluntaa siinä on ketä lähtee ketä jää :D Itse olen ollut vain kerran pois reissulta. Nyt oli niin kova marjastus päällä, ettei millään olisi tätä reissua varten saanut poikki. Mutta kyllä se vaan kumminkin kannatti lähteä.
Laivaan asteltiin ja matka alkoi. Kivasti pientä keinuntaa laivassa, mutta ei pahasti. Yövyimme laivassa ja aamulla 6:30 lähdettiin pois laivasta ja kohti aamiaista. Meidän bussikussi vei meidät satamanlähelle mukavan oloiseen aamiaispaikkaan. Paikka oli tunnelmallinen ja aamiainen maittava.
Ja sitten 8:30 aloitettiin shoppailu! Se miksi me Tallinnaan lähdemme on aina hyvänseuran lisäksi mukavat ostokset. Bussi vei meidät Ûlemiste- kauppakeskukseen. Bussikuski epäili ettei kukaan siellä viihdy 4 tuntia. Mutta toisin kävin suurin osa tuli juoksu jalkaa viime minuutilla bussiin takas, ja ostokset jäivät pahasti kesken osalta. Itse tiesin etukäteen että Zara on the kauppa minulle. Myös Nextin piti lyötyä kauppakeskuksesta, mutta toisin kävi.
Erilaisia ostoksia tuli mietittyä. Mutta ei, tämä toppatakki ihanuus jäi kauppaan. Toppavaatteita ei meillä tarvita, niitä taitaa olla jo riittävästi. Tosin tästä kaupunkitoppatakista en ole ihan varma. Täytyy jo kohta sovitella, että mitkä mahtuvat neidille ja mitä tippuvat päältä!
Loppupäivä sitten menikin vanhassa kaupungissa oleiluun. Mukavasti se aika kului, ja illalla aktiivisuus rannekkeet olivat tyytyväisiä. Kun 12 tuntia oli ollut ostoksilla alkoi olla jo vähän hyytynyt olo! Mutta ei vielä jaksoi heiman kävellä. Ennen iltakäveyä oli askelia kasassa melkein 30 000 askelta, ja lopulta lähtes 20 km oli kävelty päivän aikana. Kuka sanoo että shoppailu ei olis rankkaa. Ja koko ajan vielä kannat ostokset käsissä! Menee melkein urheilun puolelle. Illalla kun sänkyyn kaatui, ei unta tarvinnut odotella.
Aamulla aamupalalla kaikkien muiden mummojen kanssa kello 8! Eihän sitä muuten ehditä ostoksille.. Joten äkkiä aamiainen ja ostoksille. Piti mennä stokmannille vielä vähän tuliaisia ostelemaan. Stokmannin kahvila on aina ollut kiva paikka, missä ollut maukas kahvi ja kiva ruokatarjontakin. Mutta se olikin remontissa.. Onneksi pieni kahvila löytyi ja kahvin ja pienen leivoksen voimalla kohti Karnaluksia. Siellä on pakko käydä nauhaostoksilla! Ja uskomatonta, siellä kävi pankkikortti! Jiihuu! Ostin nauhoja ja nappeja ja avainlenksuja! Sitten kävimme Telliskivessä.. Mistä melkein lähti meille uusi arkku sohvapöydäksi.. Mutta ei kotoa ironnut lupaa ostaa näin ihanaa!!! Ruokailu vielä satamantuntumassa kivassa kahvilassa. Ja sitten laivalla kotia kohti. Noin 14km kävelyä tuli täyteen.
Kotona yömyöhään, ihana oma sänky!
Kiva reissu oli! Kannatti lähteä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti