keskiviikko 10. elokuuta 2016

Kesäkaipuuta..



Eilen marjastus saatiin illalla hienosti, mehuksi. Ja tänään pullotettiin mehut. Ensin pähkäiltiin pitkään, mihin pulloihin mehut laitettaisiin, mistä ihmeesti niin suuri määrä pulloja.. 
Ja kun pakastamineen, kun mehut nyt laitetaan. (Kellarin kunnostus vaiheessa!), ei viitsisi litra tolkulla pakastaa yhteen pulloon, ettei turhaan pahanisi ja menisi huonoksi. 
Onneksi kesällä on tullut juotua aikas paljon, Novelle- juomia. Ihanissa 0,33 pulloissa. Ja onneksi niitä ei ollut kukaan palauttanut..





Ja siinä mulle tullut saalis tältä päivältä. Myös äitä, isoäiti ja sisko saivat omansa. 
Mutta niin ihanaa, kuin mehujen teko ja marjastaminen onkin. Minusta tuntui että samalla pullotin kesän :( Ollut pari päivää syksyinen ilma, ehkä se teki osansa. Vaikka onhan meillä perheen yhteistä lomaa vietetty nyt 3 päivää, ja edessä vielä runsaat parikymmentä. Että mikäs hätä tässä. 



 Mutta marjastus vie mukanaan ;) Oli pakko tänään hakea vielä mehuja varten, hieman lisää marjoja. Vadelmaa ja punaistaviinimarjaa. Ja sitten vielä yksi reissu syömismarjoja pakkaseen. Samalla sattumalöydöksenä kanttarelleja, ja niistä loihdeinkin jo itselleni kastikkeen ja ai että miten hyvää tuli! Jäi vielä huomiselle ruualle tippa :) 


Kesäkaipuu iski! Muutamakuva kesältä tähän loppuun. Kaipaan maalaissukulaisten kanssa yhdessä tehtyjä retkiä, ihania hetkiä! Niitä joista aika kiitää ohi, eikä aina edes ymmärrä nauttia juuri siinä hetkessä. koskaan ei sama hetki enään palaa! Kesä älä vielä karkaa!!



-M-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti