keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

Simat pullossa

Eilen illalal pullotin simat kotona. Neljä pulloa sitä tuli. Rusinat kyytiin ja nyt sit vaan odotellaan minkä makuista herkkua tuli. Eihän vappua ole ilman simaa! Tänä vuonna ole aiempaa enemmän leiponut "juhlatuotteita". Eli tuntuu, että koko alkuvuosi on leivottu aina niitä kausiherkkuja.
Näistä nyt mieleen tulee ainakin laskiaspullat, pääsiäisherkut sekä nyt vappu herkut. En ole ennen edes ajatellut ,että eihän se edes tunnu oikealta pääsiäiseltä ilman lusikkaleipiä, tai vappu ilman munkkeja. Miten paljon joutuisamman kevät menee kun saa fiilisellä näitä eri juhlia. Mä haluan jatkaa ruokaperinteitä, jotka meillä kotona on ollut. Ollaan aina tehty kausiherkut :) Mut tokihan voisi aina jotain uutta ja omaa perinnettä keksiä joukkoon. Yksi mitä olen useana vuonan ajatellut on äitienpäiväruokailu Vuojenkartanolla. Mutta aikataulu on ollut niin kiireinen sinäpäivänä aina, ettei mitään toivoa! Mutta ehkä joskus sitten..



Minun lapsuudessani aina vappuna, isoisä vei minut vapputorille! Ja sain valita vappupallon, tai jotain toritavaraa. Viime vuonna oli niin kylmä vappu ja neiti vielä pieni että hän meni isoisänsä kanssa ihan vain kauppakeskuksesta ostamaan vappuhyrrän. Mutta tänä vuonna neitonen pääsee vapputorille isoisänsä kanssa. Vappuhuiska on ainakin tehnyt kaupassa häneen vaikutuksen, eli ehkäpä siis sellainen voisi olla tämän vuoden vapputuote!  Ilmapallojen päällä hän lähinnä istuu.



 Tänään pitäisi illalla ne munkit leipoa ja vappukoristeet asetella paikoilleen. Aion kokeilla tehdä Churroja, perinteistä munkkien tilalle. saas nähdä kuinka siinä käy! Jos vaan onnsituu niin nam! Mutta jos ei, niin sitten ihan perusmunkit meinaan paistaa!

-M

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti