No täytyyhän meillekin pienet tuolit ja pöytä hankkia. Ensin tietysti kurkkasin Ikean sivuilta mitä siellä olisi tarjolla, noh kyllähän sieltä pieniä tuoleja löytyi.. Katselin myös paikallisista liikkeistä sekä tori.fi:stä settejä.. Ei oikein tuntunut löytyvän.. hmm. Töissä tästä asiasa sitten ääneen mainitsin, että tarttis löytää jostain.. No eikä yksi työkaveri, sanonut että "HEP", meidän lapset ovat kasvaneet ohi leikkimökki iän, ja saatte ne teille. Tosin ne vaatii laittamista!
Samana päivänä, heti töiden jälkeen ajelin ja löysin tuolit ja pöydän! Ja aivan hyvät olivat, tosiaan pientä pintaremonttia ne olivat saaneet.
Ilo oli suuri pikkuneidin osalta, kun tuli kotiin ja toin mukani pienen setin. Heti piti päästä istumaan, vaikka yritimme sanoa, että ne on kylmät.. Aiva itse ei neiti ylety kiipeämään tuoliin.. tosin illala se jo onnistui. Ilta menikin istten A:n istuessa pöytänsä ääressä ja kirjoja piti lukea oikein urakalla!
Noh, tuolit pitää käsitellä, samoin pöytä. Ainakin hion heiman ensin ja sitten jotain väriä pintaan, en oikeen vielä ole päättänyt, miten tuolit käsittelisi ja pöydän pinta vaatii myös hieman käsittelyä.
Tällä viikolla, saapuivat neitosen sukset, 90cm Salomonit. Pakko oli heti kokeilla, ja sisällä mentiin vuorojaloin eteenpäin. Hieman kun pakkanen nyt laskisi, niin päästäisiin ulos kokeilemaan oikeesti hiihtoa. Parketit tietysti kiittää tätä pientä hiihtäjää.. Onneksi on valmiiksi aikamoisilla naarmuille jo edellisen jäljiltä, ei tarvitse niin kovasti sääliä. Vaihdetaan se sitten eläkäpäivinä uuteen jos siltä tuntuu :)
Eilen neitonen ei suostunut nukkumaan päiväunia laisinkaan!! Ilmeisesti isin tärkeät paperit olivat paljon paljon mielenkiintoisempia kuin nukkuminen. Illankin neiti jaksoi vielä hyvin, ja meni tavalliseen aikaan nukkumaan ja nukkui aamuun asti!
Edelispäivänä kävimme hiema kyläilemässä, ja kotona ennen lähtöä söimme ruokaa.. A meinasi kotona saada vallan kohtauksen, kun huomasi makkarat uunissa. Makkara on melkeimpä parasta ruokaa mitä neiti tietää. Seisoi uunin edessää ja toisteli korkealta ja kova "MA, MA ,MA, PA, PA,PA" joka ilmeisesti tarkoitti että makkaramakkara. Myös kylässä olis siis pakko tarkistaa josko uunisa löytyisi makkaraa.. Ei löytynyt, mutta muuten A, sai kyllä aikasherkullisen tarjoilun, ihanaa mansikkamehua, omenaviineriä, muumikeksejä, voileipää ja ties mitä herkkuja. Muumikeksit taisivat olla kaikkein parasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti