ja sieltä tarttui mukaan monenlaista lukemista.. Olen lähinnä selaillut kirjoja.
Rakkaudesta vanhaan taloon- kirjaa olen lukenut samalla, kun nukutin yhtenä iltana pientä ihmistä. Ja siinä oli ajatus siitä, että mitä me tehdään vanhoille puutaloille. Miten kunnioittaa vanhaa jne. Koska me olemme vain yksi osa puutalon elämää. Se talo jatkaa elämäänsä meidän jälkeenkin, yhtä lailla kun on elänyt meitä ennenkin. Ja että talossa pitäisi asua ennen muutostöitä, jotta oppisi tuntemaan talot toimivat ja rakkaat kohdat!
Ja entistä enemmän haluan pelastaa kaikki vanhat puutalot. Haluaisin asumaan taloon, missä kävellessä lattiat narisee ja ikkuinoissa on valkoiset ruudut!
Olen katsellut purettavia hirsirunkoja navetta.com sivustolta. Ja "pieni" ja ihana yksilö on vienyt sydämeni: tämä! Onneksi nuo ovat senverran kalliita, ettei harrastemielessä tee mieli ostaa. Ja tuossa yksilössä ihana kivijalka ei kuulu kauppaan.. Toisealta sydän sanoo, että tuollaisen voisi siirtää meidän maille (jos lupa-asiat saisi kuntoon), ja tehdä siitä meidän pienelle perheelle mahtavan kesäasunnon. Jos sen sijoittaisi tarpeeksi lähelle erästä minulle rakasta rakennusta, ei sisälle tarvisi tehdä pesu-ja pisutiloja lainkaan, koska ne löytyisivät läheltä. Sähköt kyllä tarvisi saada, valojen vuoksi ja muutama patteri talven varalta.. Mutta vettä ei sisälle asti välttämättä, onhan pihassa kaivo valmiina.. Voisiko tiskipisteen tehdä ulos.. Tosin kaatosateella sisätiloissa tiskaaminen voisi olla miellyttävämpää.
Oikeesti me emme osaisi tuollaiselle ihanalle tapaukselle osattaisi edes mitään tehdä. Ei edes purkaa :D (toisin tämähän on jo purettu valmiiksi)
Samalla jo näen miten tämä ihanuus istuisi pihapiiriin.. Ja miten tuossa ikkunalla palaisi talvella kynttelikkö ja keväällä, linnut laulausivat kevät auringon lämmittäessä, kesällä taas voisi otaa pyörän talonreunalta, ja suunnata mattopesulle rantaan..
Mutta totuus valitettavasti on, ettei meillä ei ole varaa tähän, ja toinen että mökkejä olisi kohta joka sormelle, niin mistähän sitä aikaa niihin kaikkiin olisi. Mutta onneksi elämässä saa haaveilla :)
Myös kirja vanhat pappilat saivat minut samoihin aatoksiin:
"Ei kulkenut kansliassa asemiehiä, ei tarvittu ruustinnan apua enää lasta kastettaessa kummin puutetta poistamaan. Rovastin työhuoneessa ei enää pidetty vakavia keskusteluja eikä lohdutettu murheellisia seiluja. Lopussa olivat myös suuret kokoukse ja kutsut, kinkerikestit ja joulukalaasit ja paljot vieraat, jotka toivat touhua ja virkeyttä taloon. Koko se elämä oli jo eletty, takanapäin."
Kaipaan vanhajan kylähenkeä, sitä että oikeasti ihmiset näkivät toisensa, ja kävivät toistensa luona. Ja kylään vain mentiin, ei sovittu viikkoja aiemmin kyläreissuja. Ja yritetty sovitella kaikkien aikatauluihin sopivia aikoja. Ja ystäviksi kelpasivat ne, jotka lähellä asuivat. Vaikka olihan välimatkat pidempiä silloin :)
Ja tässäpä tämä minun rakastama ihana hirsitalo on! Kaikkein parasta tässä talossa on tietysti asukkaat! Talon henki on emännän mukaan, eli aina kaikkeen vähään tyytyväinen, ja muita ajatelleen ja liiankin hyvin kohdellen! Aina jakamassa sitä apua mitä pystyy antamaan. Unohtamatta maailmanlaiskinta kissaa :D
Tässäpä siis minun hirsitaloni, jonka ikkuinoissa myös loistaa jouluisin kyntteliköt ja linnut keväällä laulavat, kun lumet sulavat ja kivijalkakin on oma :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti