torstai 28. tammikuuta 2016

Kiireinen viikko!

Onpas ollut kiireinen viikko, alkuviikko töissä tehtiin töitä lähes urakka-ajatuksella ja illat sitten olen ollut ihan valmis vaan nukkumaan :) Töistä lähtiessä on ollut olo, että on aivan kaikkensa antanut.
 
Kotona neitosen lempipuuhaa on ehdottomasti, nuken hoito. Nukke mukana lähes kokoajan. Sitä syötetään, juotetaan, potatetaan ja nukutetaan. Välillä taputellaan ja suukotellaan.
Mutta sitähän lapsen kuuluukin tehdä. Lisäki tämän isäkuukauden satoa, on se että neiti on oppinut laittanut pleikkariin DVD:n. kunhan ensin on valinnut, mitä haluaa katsoa.. Melukylää vai Saariston lapsia. Ja tuntuu että hän on entistä kovempi komentamaan . Mutta kun puhetta ei tule, hän öhkii ähkii ja näyttelee sormella. Huvittava, pieni komentoora. Myös uutuutena tällä viikolla opittiin kiipeämään sohvapöydälle ja sohvalle. Ja se onnistumisen ilme :D mut ankarasti kiellettyä se tietysti on. Kun neitiä kieltää, hän kyllä loukkaantuu ja päästää lohduttoman pienen porun, mutta onneksi leppyy äkkiä ja unohtaa koko asian, mutta tietää kyllä mikä on kiellettyä ja mikä ei.  Ensi viikolla sitten loppuukin A:n kotihoito tällä erää ja on aika taas mennä tarhaan. Tarhaan on tämän "joulu tauon" aikana ilmestynyt nukke ja nukenrattaat.. kyllä niillä kelpaa taas tarha aloittaa.
 
 
 
 
Koska tämä sää on nyt niin hienoa, on mieli siirtynyt jo välikausivaatteiden hankitaan.. yhden vk-haalarin ostinkin jo (käytettynä) taatan tarhan ulkoleikkejä varten. 80cm se oli, ei olla vielä sovitetttu että, mahtaako neiti hukkua koko haalariin. Sitten harkitse kotiin perus vk-haalaria. ja sitten vielä ehkä softsell-haalaria. Name it:n haalaria olen harkinnut, mutta koko kauppa loppui tästä kaupungista.. Sain vihjeen että lastenkirppiksella olisi yksi, mutta niin kiirettä ollut etten ole ehtinyt ,edes siellä poikkeamaan.
 
 
 
 
Lisäksi isäntä on saanut näitä pieniä jakkaroita eteenpäin. Meillä sattuu olemaan isovanhempien valkoinen maalipurkki "säilytyksessä". ollaan sillä maalattu kohta kaikki mööbelit ja purkista ei ole jäljellä kuin pieni liru pohjalla. Mutta tosiaan pöytä jo saanut kokonaan valkoisen maalipinnan. Ja toinen tuolikin. toinen tuoli näyttäisi olevan jo hiottuna valmiiksi, vain maalipuuttuu. Minusta nämä ovat liian valkoiset näin. Joten ajattelin jos tuohon tuolin istuinosaan maalaisi harmaalla, vaikkapa tähden. Vaikkakin se on jo sisustuksesta ihan out. Mut tohon se toisi minusta kivaa ilmettä ja särmää. Kun ei niistä nyt antiikkisen näköisiä ainakaan tule.. Pöytä saa ehkä jäädä tuollaiseksi koko valkoiseski... Tuossa kuvassa missä pöytä, näkyy myös kunnostusta vaativa 3 pyöräinen polkupyörä ensikesäksi.
 
Lisäksi olen taas haaveillut talosta.. hulluhan mä oon :D :D
Mutta navetta.com sivustolla, tämä, sai sydämeni jälleen hypähtämään. Mutta aivan sama kuin tuossa edellä jo kirjoittelin, että ei osattaisi tehdä yhtään mitään tämmöiselle. Mut onhan niitä kaiken maailman ammattilaisia, jotka osaisivat tätä meille hieman laittaa :) Ah, ku olis ihana. Mutta mihinhän tämän sitten oikein siirtäisi? Ei tätä nyt varmasti ihan perus kortteliin voisi siirtää, mutta johokin vähän rauhallisempaan paikkaan, mutta kumminkin lähelle keskustaa. No onneksi nämä ovat vain haaveita.. ja ketähän noikin kaikki ruudukko ikkunat pesis? ja joka huoneen imuroisi?
 Mutta sitten taas tuli se ajatus, että ketähän kaikki noita ikkunoita on jo pessyt? ja millaista elämää talossa vietetty? olisi niin hieno kelata hetki taakse päin ja katsoa mitä talossa on tapahtunut.
 
 
-m-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti