perjantai 29. tammikuuta 2016

Astiakaappi ja kesäsuunnitelmia..

Kun lumet sulaa, tuntuu keväältä. Vaikka nythän vielä aivan keskitalvi.
Viime kesää oli hauska muistella, kun selasi kuvia kännykästä. Kesähän oli alkuun tosi kylmä, ja olin neitosen kanssa mökillä aika pitkälti. Isännän ollessa työssä. Siellä tietysti tehtiin töitä.. Käytiin pelolla hellepäivänä ihastelemassa. Ja suurena urakkana maalattiin navetto punamullalla.. Ja hyvähän siitä tuli. Sadettahan se kesä-heinäkuu melkeinpä oli, että hyväajoitus oli tärkeää.. Myös ikkunapuut maalattiin valkoiseksi uudelleen ja koko ilme raikastui huimattavasti.
 
 
 
Pieni kesänviettäjä, nukkui isossa mökissä isovanhempian kanssa ja vasta aamuisin aina tuli kurkkimaan meidän puolelle.. Neitihän heräsi vaikka kuinka aikaisin. Mutta nukkui silloin kyllä jo koko yöt. Taisi päästä kyllä väliin aamuyöstä usein ja taisi kerran tipahtaa sängystäkin, kun aikuisväestöä olisi vielä nukuttanut, mutta toinen paineli jo täyttä hönkää menemään. Mukavia kesäpäiviä ne kyllä olivat.. Myös hautasmaalla kerittiin vierailemaan, ja neiti tutustui sukulaisten hautakiviin. Ei se silti ihme ole, onhan se isoäitikin aikalailla tutkaillut hautakiviä...
 
 
 
Viimekesän suurprojekti oli yhden vintin kunnostus.. Aloitimme ihan tyhjentämällä vintin, lattiaeristeenä viimeisenä löytyi 30-luvun sanomalehtiä. Teimme "perävintistä" kesätilan.
Aika hieno siitä tuli. Hyvällä yhteistyöllä koko perhekunnan kanssa ;) Minä rakensin elämäni ensimäisen seinän (Alakuvassa). Raakalaudasta se syntyi ja ihan vahingossa :) Olen saanut hyvät rakennusvinkit papalta. pitää olla aina sama tikku tai palikka noiden lautojen välissä, että syntyy siisti ja tasainen seinä... Ihana kesä tule jo!!
 
 
 


Viime kesä oli kaikin puolin kiva, kivat kesälomaretki kohteet. Ja elokuun ihana aurinko :)
Tässä vielä pari kuvaa viimevuoden Vuojoen- kartaonon suviehtoosta.. Oli kiva tapahtuma. Ja voitettiin elämyksellisin pukeutuja-palkinto. Ens kesänä sit taas mennään :)



 
 Ensi kesäksi täytyisi joku kiva pieni projekti keksiä, ja en oikein edes tiedä mistä taas yksi ajatus putkahti päähäni.. Meinaan meidän keittiöön tarvitsisi ikean lipaston tilalle saada kaappi paremmille lautasille ym. No ensin tutkein lasivitriinejä, mutta kas taidankin haluta kunnon vanhan emännänkaapin..  Netistä nappasin muutamia ideakuvia..  tuossa näkyy myö tuo yksi tupa, ja juurisellaiset pinnatuolit kun meillekin haluisin. Eikä tuoss ihanassa hirsiseinässä ja ruutuikkunassakaan mitään vikaa ole..
 
No tori.fistä nyt yritän kaappia itselleni etsiä, jos kesällä sen sitten mökillä saisi hiottua ja maalattua jne. Kunhan vaan löytäisi jonkun suht edullisen kaapin, jota tosiaan saisi hieman kunnossa, mutta puuosat olisivat terveet ja ehjät.. Ja sitten pistää pentikit ovien taakse järejstykseen.
 
Meidän hirstalossahan vastaanlainen kaappi on. Noihin laatikoihin ainakin kuuluvat kakkupaperit ja muovipussit.. Toisealta myös tästä tulisi muutan ihana leivontakaappi, jauhot ja muut tarvikkeet järjestykseen kaappi. Alakaappiin voisi mahtua myös yleiskone ja muut leipomiseen tarvittavat härpäkkeet. Ja näin jäisi tilaa taas muihin kaappeihin lautasille.. kun eihän ne tuostakaan mihinkään näy. enkä koe tarvettakaan sille näkyvyydelle. Lisäksi aion kerätä meille jotkut upeanupeat ruoka ja syvät lautaset. Arki asioina meillä käytössä Iiitalan teema, ja Arabian KoKo. Ja Pentikin vanilijaa on kahvisettinä, ja tarjoilu asitoina. Mutta tosiaan juhlalautaset puuttuvat. Joten tiedän seuraavat joulu-ja synttärilahjat meidän perheelle.. Tosin pitää valita nyt se malli vaan :)
 
-M-
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti