Nyt kun on lopulta saatu lunta, ja talven tuntua olen alkanut etsimään neiti A:lle, suksia! A on tosi innokas ulkoilija, eikä häntä estä mikään lähtemästä ulos, ja itkuhan siitä tulee kun sisälle joutuu palamaan. Onneksi lämmin kaakoa hieman mieltä helpottaa..
Noh, eihän suksien etsiminen nyt niin helppoa ollutkaan. Koska olen päivät töissä, ja neljältä minua odottavat jo neiti A ja isi kotona, olen keskittynyt nettishoppailuun suksien osalta. Tori.fi:n kautta olen suksia A:lle etsinyt. pituus toive oli 90-110cm, NNN side ja monot kokoa 25 (26 kokeiset ovat jo hankittuna, kuvassa näkyy, miten hyvin niillä jo kävellään).
Muutamat vietiin nenän edestä, Porin alueella. Harmillista, varsinkin kun ne myyntiin sääntöjen vastaisesti facebookin lasten kirppirsryhmässä.. Noh, ei pidä lannistua! Lopulta löysin lappeenrannasta lähes täydelliset sukset, ja kuinka ollakkaan ostaja ei suostunut postittamaan, sanoin että selvitän asiaa, ja kun asia tuli selväksi, että eräs sukulaissielu on Lappeenrannassa (aikaa meni noin 3h), oli sukset jo myyty! ÄH! No seuraava kohde Oulussa, sieltä täti ei suostu postitamaan, ei voi olla totta! Antoi tunnin aikaa selvittää onnistuisiko nouto, minulle täysin ventovieras ihminen, mutta minun miehen veljen, avovaimon kummi sattuu asumaan Oulussa, hän ystävällisesti kävi noutamassa sukset A:lle, ja postitaa ne nyt sitten minulle! Ainut ongelma on se että siteet ovat SNS pohjaiset... ei pidä lannistua! No löysin täydelliset sns monot koko 25 tori.fistä, vantaalla olivat hinta 15€ myyjä ei viitsi postittaa sen hintaista tuottetta.. huoh! No lähdin Puuvillaan katsomaan josko löytyisi edulliset monot.. Ei voi olla totta!! Löysi suksisetin jossa Teckno pro:n sukset, ja sns siteet yhteensä 10€!! Kyllä vähän suorastaan harmitti. monoja ei löytynyt. Tori.fi:hin tuli helsingistä uudet 26 kokoiset monot myyntiin, ja myyjä vielä suostuu postittamaan ne! uskomatonta! Jee! nyt pitäsi olla paketti kasassa. vielä kun nyt matkahuolto toimittaisi ni sen verran reippaasti, että olisi vielä lunta maassa, kun sukset saapuvat!
Olihan tässä näitä koviakin pakkasia välillä, ja sisällä oltiin jumissa, usein se neitosen huone näyttää tältä päivän jälkeen. Nukutus puolestaan meillä hoituu, juurikin näiden ihanien lelujen takia helposti. Neiti lasketaan sänkyyn, annetaan tutti (mistä pitäisi olla jo luopunut), ja pupu. Sanotaan, että jään tähän siivoamaan lelut, kolistelen lelut paikalleen ja siirryn sen jälkeen kolistelemaan eteisen puolelle useimmiten neiti jää itsenään nukahtamaan!
Mutta nyt siihen häkellyttävään löytöön!!!
Tuossa jo aiemmin kerroinkin, jonkin verran selaanneeni blogeja viime aikoina..
löysin alunperin mukavan Maalaiskotimyllyhaassa- blogin virkkausohjeita etsien. Ja sieltä sitten oli kiva katsella, mitä muita blogeja tämä bloggaaja lukee, jostain sitten löysin linkin Villa Idur-blogiin.
Ja kuinka ollekkaan löysin niin osuvan tekstin että pakko kopioida se tähän:
" Ja sitten asiaan - parisuhdeasiaan. Lueskelin juuri tasan kaksi vuotta sitten kirjoittamaani päivitystä meidän keskinäisistä tempperamenttieroistamme kunnostamisen, sisustamisen ja töiden suunnittelun suhteen sekä yhteistoimintakyvyistämme. Jäin miettimään, onko jokin muuttunut.
Itse olin vielä kaksi vuotta sitten kovin kärsimätön ja ihmettelin Mikon tapaa salakavalasti ja huomaamattomasti (lue: liian pitkään) prosessoida seuraavaa siirtoa, mikä minulle näyttäytyi siltä kuin hän olisi tekemättä mitään. Mutta nyt olen oppinut, että hän yhtäkkiä - pitkällisen "levon" jälkeen - tarttuukin määrätietoisena hommaan tietäen, miten se viedään maaliin. Tätä piirrettä olen nyt oppinut lukemaan paremmin, vaikka tässä vähän sarkastisesti sanani valitsenkin ;). Olen oppinut itse visioimaan ehkä vähän vähemmän (luojan kiitos, ajattelee Mikko) ja elämään tässä ja nyt. Odotukset urakan nopeuden suhteen eivät ole enää niin korkealla, koska menetteleehän tämä meidän tila jo tällaisenaankin. Liekö tämä lannistumista, jollaiseksi muistan Valo-blogin Tarun nimenneen tietyn realismin, mikä lopulta koittaa pitkällisessä remontissa?"
Siis kertakaikkiaan, voiko joku ihminen olla noin samanlainen kuin meillä asuva mies?? voiko.?? Tuo teksti voisi olla minun kirjoittamani, todella voisi. Ainoastaan se poikkeaa etten ole vielä(kään) oppinut ymmärtää tuota tapaa olla tekemättä mitään.. ja sitten jossain vaiheesas, ehkä tapaus tulee maaliiin..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti