Teimme miniloman Suomeen. Aiemmin sanoinkin, että haaveilin retkestä vanhaan Porvooseen ja Turun luostarimäen käsityömuseoon. Kävimme ensin hieman fiilistelämässä Tyksin hujakoilla menneitä aikoja. Ja siitä suuntasimme, luostarimäelle. Kävimme, ensin museon edustalla kahviossa Kisällissä. Joka oli aivan ihana paikka. meillä vain oli kovasti kiire opastulle kierrokselle. Kierroksella olimme ainoat osallistujat, ja kaikki sujui mallikkaasti. Postikortit lähetimme ihanasta postikorttelista. Ja lapsille oli yhdellä pihalla pyykin pesua ja muuta tekemistä.
Kierros jatkoi yön jälkeen Brinkhallin kartanoon, joka on minulle the kartano Suomessa. Hovimäen kuvauspaikkana toiminut kartano! Osaan hovimäen vuorosanat ulkoa :) sen verran tullut sitä katseltua.. Kartano ei ollut auki. Pikkuneiti kävi koputtamassa oveen ja tuli kauhee itku, kun kukaan ei avannut eikä sisälle päässyt.
Onneksi omatarhassa oli muutama omena tipahtanut maahan, niin neiti sai niitä hetken heitellä. Ja tämä oviharmitus vaihtui iloon ja juoksemiseen.
Tämän jälkeen kävimme Kaarinassa lastenkirppis Seesamissa, ja se oli kyllä pettymys. Mutta tulipa käytyä, ei tarvitse toista kertaa ajalle sinne asti. Ikean kautta moottoritielle ja auton nokka kohti Porvoota. Ajomatkan neiti nukkui suurimmaksi osaksi. Ja meidän vanhempien onneksi viihtyy autossa hyvin. Istuu lähinnä hiljaa takapenkillä omassa istuimessaan.
Porvoossa olen varmasti lapsena käynyt, mutta ei juurikaan musitikuvaa siitä. Olemme lukeneet Mauri Kunnaksen Martta ja ruuneperi kirjaa, ja sieltä luettuina paikat olivat tuttuja. Ihania pieniä kujia ja lelukauppakin löytyi. Vaikka sää Turussa oli kylmä, Porvoo yllätti meidät ihanalla kesäillalla. kiertelimme hetken vanhaa porvoota, ja lopulta istahdimme kahvila fannyyn. Neitiä kiinnosti yllättäen kivet ja niillä juoksentelu.
Myös ryhmä aasialaisturisteja kiinnostui neitosesta ja iloisesti hän vilkutteli joka kameraan :)
Yövyimme Sannäsin kartanossa, noin 10 km kilometrin päässä Porvoosta. Täytyy sanoa, että paikalle saavuttua hetken taas pähkäilimme mihin nyt tultiin.. 70-luvun betonielmenttirakennelma nousi eteemme.. Ja siitä ovesta sisään. Hotellihuoneet olivat siinä yhteydessä, mutta niin hienot sisältä, ettei talon ulkopuoli häirinnyt meitä enään ollenkaan. Kartano oli aivan vieresssä, ja kartanon pihalla hieno suihkulähde. Erityisesti neitiä kiinnosti suihkulähde.
Kartanoaamiainen oli hyvä, vaikkakin hieman liian aikaisin tarjoiltu 7:30-9:00.. Ja tietysti juuri tänä aamuna neitikin olisi nukkunut hieman pidempään, mutta pakkohan oli herätä ajoissa, ettei tarvi sitten aamiaisella kiirehtiä. Vaikka eihän tuo napero kovinkaan pitkä aamupala hetkiä meille vanhemmille suo. Vaikka mallikkaasti se nyt tuntui menevän. Aamupalalla ei ollut maitoa tarjolla, mutta neitosella sitä tuotiin tarjottimella ihan oma annoksensa.
Hotelli oli muuten juuri sopiva meidän tarpeille, vain iltapuuro aiheutti päänvaivaa. Huoneessa ei ollut vedenkeitintä, eikä missään yleisesti käytössä olevaa mikroa. Kahvikone löytyi aulasta, mutta siitä ei tullut kiehuvaa vettä. Joten päädyimme ostamaan kaupasta rahkaa, leipää, hedelmää jne. Tietysti olisi voinut ostaa myös puuropussin ja lämmittää sen vedessä w:n altaassa, kuten ekana hotelli yönä, mutta puuron määrä on sen verran lisääntynyt ettei ihan hetkessä olisi kyllä lämmennyt. Mutta voin kyllä suositella kyseistä hotellia.
Aamulla suuntasimme ensin Runebergin talolle, neiti ja isi leikkivät leikkialueella, kun äiti pääsi rauhassa kiertämään Runebergin asunnon. Leikkipaikka oli mitä mainion. Sai hoitaa eläimiä, hevosta, possuja ja kanoja. Kananmunat sai viedä torille myytäväksi jne. Oikein kivasti keksitty leikkipaikka! Ostettiin sitten muistoksi vielä Koiramäen Martta ja ruuneperi kirja. Koska se mitä oltiin nyt luettu etukäteen on kirjaston omaisuutta.
Miniloma jatkui vielä Tampereelle Koiramäelle. Neiti oli niin onnellinen sisäänpääsy leimastaan! Alue oli kivasti rakennettu. Rakennukset olivat kuin karamellejä, niin kivan värisiä ja aidosti vanhan oloisia, vaikkakin oli tietysti uusia. Eläimiä paljon ja niitä pääsi katselemaan. Myös koiramäen hahmot liikkuivat alueella ja juttelivat lapsien kanssa. Mummulan juusto piste oli aivan mahtavaa puuhaa ja puulelu nurkkaus myös oli mieleen. Koulussa käytiin useampaan kertaan vähän piirtämässä. Päivä meni mukavasti. Tätä kohdetta voin suositella kaikkille lapsiperheille. Myös omien eväiden tuominen alueella oli sallittua. Tosin meillä ei eväitä ollut, mutta sai alueelta myös onneksi ruokaa ja kahvia. Se jäi nauttimatta ajanpuutteen vuoksi, onpa jotain miksi mennä ensi kesänä uudelleen :)
Tämä reissu oli sen myötä sitten taputeltu kasaan! ja omassa sängyssä unimaistui hyvältä. Neiti oli kyllä vähän sitä mieltä että reissu oli liian lyhyt ja olisi halunnut vielä jatkaa. mutta kotiovella sentään tuli hymy! Ensi kesän reissua siis pohtimaan :) Onhan tässä talvilomakin ennen sitä. Ja ah, ihana joulu. Minua alkoi kyllä kiinnostaa Luostarinmäen museon joulu ja pääsiäistapahtumat. myös koiramäen joulu olisi kiva matkakohde. miksiei myös Porvoo... Tallinnaa myös olen miettinyt, mutta olisiko kumminkin kotimaankohde kivempi :) Ainakin lapsen kanssa!
-M-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti