Nyt on juhannuspäivä. Meidän juhannus oli kovasti vaihteleva :D kaikki suunnitelmat hieman muuttuivat matkalla. Mutta sellaista se elämä toisinaan on.
Meidän juhannukseen eivät kuulu mitkään tarkkarajaiset perinnerajat, meidän perheen juhannusperinne on se, että olemme vuoro vuosina kummankin vanhempien kanssa, yleensä mökillä.
Tämä juhannusviikko oli hauska, kävimme neitosen kanssa tapaamassa ystäviä sastamalassa. Ja niin oli kiva päivä! Näimme lampaita ja saimme ruokaa ja kahvia. Myös sängyn laita saatiin kyytiin, oli kyllä näppärä reissu! Näitä lisää!!
Ensimmäistä kertaa järjestimme förskottijuhhanuksen maalla. Kuistin ikkunoilla oli tietysti kukat! Ja hieman myös pönttöuunia lämmitettiin, tunnelman takaamiseksi. Koska juhannuksena nyt perinteisesti on jääkylmä ja sateista!
Meidän juhannusperinteisiin on kuulunut aina juhannuskoivujen hakeminen ja niiden laittaminen oven pieliin. Se tuokse on jotain aivan ihanaa! Tämän perinteen siirrän kyllä neidille, yhtä tärkeä tunnelmaluoja kuin joulukuusi :) Myös Suomenlippu kuuluu juhannukseen, onhan juhannusta vietetty Suomessa jo 1800-luvulta.
Juhannukseen viettoon liittyy tietysti juhlajärjestelyt, ja kampauksien teko. Juhlapaikan kuntoon laittaminen ja yhdessä vietetty aika. Tässä förskotti juhannuksessa oli tarjolla salaattia, makkaraa, leipää, muurikkalettuja kermaavaahdolla ja mansikoilla. Tietysti myös kahvia ja hienoja herkkuja.
Juhlintapaikka vaihtui, mutta perinteet jatkuivat. Taas valmisteltiin herkkuja. Ja isoisä teki hienon pienen vihdan neidille jota kelpasi huiskutella. Kyllähän se sauna vihtoineen juhannukseen kuulu! Ihana juhannussauna. Aurinko kivasti paistoi juuri kun me oltiin saunassa. Näitä juhannus maisemia mä olen katsonut nyt runsas kymmenen vuotta, ja isäntä puolestaan koko ikänsä.
Vähän myös töitä ehti juhannuksen tehdä. Raaputtelin noi kaapin ovet ja laatikot pintamaalista pois. Oma kuumailmapuhallin sanoi sopimuksensa irti, mutta sellaista työkalua ei ollekkaan mitä ei tämän mökin isännältä puutu..
Viikolla teimme retken rautakauppaan ja otin mukaani tikkurilan ihania värilastuja, mutta kun pääsin perille, oli värilastut hävinnyt värikartan välistä.. No repaisin sitten nämä minimallit irti värikartasta, ja valitsin oikean sävyn. Mutta nyt tällä kerralla tuo minilastu "lista" jäi kappiin.. Ei mene putkeen ei..
Juhannuspäivää on sitten vietetty mukavasti yhdessä.
Tosin illalla oli pakko pakata kamat kasaan ja ajeltiin kotiin, koska neidille nousi kuume. Eikä näillä vanhemmilla ollut mukana kuumemittaria, tai edes lääkettä. Aamulla taas kamat takas autoon ja nokka kohti mökkiä.
-M-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti