Takapihalla oli enne kukkapenkki, joka siis kaivettiin ylös, ja multa kärrättiin muihin kukkapenkkeihin, ja lähtötuomion saaneet puskat, vietiin maalle, jossa saivat uuden elämän. Osa kukkasista siirrettiin naapuri penkkiin. Myös pelkkä multakasa kelpasi mainiosti leikkipaikaksi.
Kun maa oli saatu taisaiseksi, saatiin hiekkalaatikon paikka valmiiksi. Meillä oli hieman näkymyseroja tuosta hiekkalaatikon koosta.. mutta lopulta koko olikin juuri sopiva tuohon tilaan. Eikä pihaa tarvinnut kokonaan laittaa ympäriämpäri, vaan pienellä muutoksella saatiin laatikolle sopiva paikka.
Laatikon reunat tuli jostain puutavarasta :D :D
Halusimme ehdottomasti kannen laatikolle, ettei lähialueidin kisut kävisi niin paljon pissalla, ja että muutenkin pysyisi siistimmässä kunnossa laatikko. + kaikki lelut on pakko siivota aina pois.
Kyllähän siitä hyvä tulikin. Tanssilavaksi kai aluksi neiti luuli :)
Sitten olikin tämä vaihe että piti soraa ja hiekkaa hankkia. Meillä on laina kärry aina käytössä projekteissa. ja voi hyvänen aika sentään, kun olikin nyt sitten hankala löytää kuomuton kärry. Mutta kiitos isännän työkavereiden löytyi! Ja yhtenä päivänä isäntä teki takapihalla töitä 13h ja sorat tuli leviettyä, suodatinkangas asennettua ja heikat vielä laatikkoon..
Ja tässä nyt valmis laatikko.. Eli aukeaa ihan vetämällä nuo "terassit" ja menee kiinni työntäen. Pieniä lisäosia vielä tulossa toiseen "terassiin", mutta rakennus työmaa tällä hetkellä ollut tauolla, kun isännälle tuli pieni kesäflunssa. tms.
sitten alkoihin kova etsintä pihakivistä. Pihalla aiemmin olleet kivet ovat jotain erikoisväriä, ettei niitä saa sitten enään mistään kivi/puutarhakaupasta. Onneksi on tori.fi ja facebook-kirppikset, niin sieltä löytyi sitten käytettynä edullisesti laatat jotka ehkä sopii saumattomasti medän vanhoihin pihalaattoihin..
Yhtenä hellepäivänä, tein ihan itse (tai lähes) neidille mini kesäkeittiön. Ikean vanha Lack- pöytä oli jäänyt tarpeettomaksi. Mustasta pahvista hellaan levyt ja laminointikoneesta läpi, emalisille pesuvadille isäntä sahasi sopivan reiän. Ja kyllä nyt on tiskattu ja tehty ruokaa. Yksi miinus kyllä kesäkeittiössä on. Ikean pöytä on pahvia tuolta sisältä. Ei siis kovin kestävä ratkaisu ulos.. Mutta katsotaan kauanko kestää..
-M-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti