maanantai 4. huhtikuuta 2016

Ähtäri

Poikkesimme mini-pikalomalla Ähtäriin.
Huristimme paikalle omalla autolla, ja katselimme eläimiä kaikessa rauhassa. Jopa minimimmi jaksoi bongailla eläimiä yllättävän hyvin. Mieluisimpia eläimiä olivat Fasaani-lintu, pöllö Pöön sukulaiset ja Karhu. Karhulle mimmi jopa vähän jutteli, mutta karhu se vaan kuoppaa kaivoi.

Lunta oli huomattavasti enemmän vielä Ähtärissä kuin täällä kotipuolessa, mutta aurinko paistoi lämpimästi, ja kevättä oli ilmassa. Otimme mimmille rattaat mukaan kierrokselle, muttei hän niissä juuri istunut. Eläintarhasta 2 e pantilla toimivat kärryt olivat paljon kivemmat ja pitkältä myös omilla jaloilla mini tallusteli. Eväspaikkoja Ähtärissä oli mukavasti, vain makkari unohtui meidän laukusta. Mutta muuten eväitä oli riittävästi. Mimmi sai matkalta muistoksi kivan Miina ja Manu kirjan. Kirjassa kissakaverukset seikkailevat juuri Ähtärin puistossa. Aamulla mini otti kirjan mukaan tarhaan, jotta voi näyttää siellä mitä kaikkea näki.



Olimme varanneet majoituksen Valkaisen lomiin. Paikka oli luonnon helmassa, rauhallinen pihapiiri. Meillä oli Tuomaksen tupa- varattuna. Mukava "mökki", kaksi makkari yhteinen tupa ja keittiö ja wc-suihkulla. Pinnasängyn sai talonpuolesta eli ei tarvinnut kantaa mukana matkasänkyä.
Söimme aamiaisen, joka oli mukavan kotoinen, mutta samalla vaihtoehtoja oli paljon. Myös allergikko matkaajalle. Ja leikkipiste aamiashuoneen vieressä oli mahtava, tarjosi vanhemmille hetken rauhallista aamupalaa.

Kävimme aamupalan jälkeen poropuisto vierailulla, tilan isäntä esitteli meillä kaikki porot ja mini sai antaa hyvää ruokaa poroille. Lisäksi tilalla oli kaks koiraa, kaksi kissaa, kaksi hevosta, kolme lammasta, 8 pupua niin ja ne 11 poroa.

Kuvat on räiskitty matkalla kameran näytöltä, joten ei nyt ihan parasta laatua..
Mutta idea kuitenkin! Eli majoituksessa eläimet olivat kyllä aitauksissa, luonnollisesti. Mutta käden ulottuvilla. Eli eläimiin sai koskea. Mikä varmasti teki miniin suuremman vaikutuksen, kun ähtärin häkeissä olevat eläimet. Rohkeasti, mutta samalla eläimiä kunnioittaen mini heihin tutustui. Ehdottamat suosikit olivat paikan söpöt koirat, jotkat eivät paljon hätkähtäneet minin rakkauden tunnuksista. Majoituspaikka oli kodikas, lämminhenkinen, aito, edullinen ja maalaistunnelmainen. Voin suositella muillekin matkaajille. sekä lapsiperheille, että ihan vaan aikuisten lomakohteeksi.




 
Kotiin tultiin tyytyväisinä. Ja heti tietysti piti kotona ruveta hoitamaan eläimiä..
Mini oma haukku vietiin keittiöön ja pestiin. Haukkua myös juotettiin ja syötettiin reippaasti. Pikkuhaukkua sen sijaan opetettiin käymään potalla, saas nähdä oppiiko sisäsiistiksi.
 
 
 
Iltasella käväisimme myös leikkipuistossa. Ja kas mitä muutakaan juuri innostunut eläintenhoitaja tekisi, kuin...
 

Onnistunut matka kaikkiaan. Tulevana kesänä Ähtäriin avataan kotieläinpiha, jonne ehkä voisi kesän aikana piipahtaa. Mitähän muuta sitä kesällä keksisi tekemistä.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti