lauantai 5. maaliskuuta 2016

Muurikkalettuja ja talven riemuja

Taas on melkein viikonloppu hurahtanut. Ja sitä tuli vietetty nyt oikein urakalla maalla..
Eilen olimme pienellä porukalla ja tänään sitten isommalla ryhmällä!
Kyllä aito maalaiselämä ja -ilma ovat ihanaa! Ja varsinkin seura ja yhdessä tekeminen!!
Ihana kevät tuntui jo, ja pajunkissoja löytyi jo mukavasti!


 Teimme ruokaa ja söimme yhdessä. Oli oikein maittavaa, jälkiruuaksi saimme todella herkullisia muurinpohjalettuja. Ja eihän ne nyt miltään sisällä maituisi, joten pakkasimme itsemme ulos maistelemaan lettuja ja juomaan päiväkahvit. Kyllä letut maistuivat kermavaahdon ja mansikkahillon kanssa. Toisilla oli haalari, hanskat ja kasvot pitkältä kermavaahdossa, muttei se meitä haitannut. Pääasia että hyvältä maistui!


Ostin tuossa viikolla aiemmin uuden naulakon. Naulakon saa kiinni suoraan oveen, eikä mitään ruuveja tarvita. Joten se oli oikein oivallinen, kun välillä maalla on väkeä, niin ettei ovesta mahdu ja toisinaan taas vain kahdelle takille tarvetta. Mukavan keväinen ja värikäs naulakko nyt on! Ja tämä ihanuus tietysti Tigeristä, hintaan 6€.




 Maalla on erikoista myös eläimet, joita meillä kotona ei ole. Ihan kissakin aiheuttaa kovasti mielenkiintoa. Tämä kissa, kun ei välttämättä ole luotettavin, on pakko pitää näitä vähän erillään. Mutta hyvin se suijui. Välillä neiti komensi kissaa syömään, muttei siinä ihan onnistunut. Ei totellut kisu yhtä hyvin hänen sormensa käskyä, kuin äiti ja isi.





Kesäksi olen hankkinut varmuuden vuoksi neidille sängyn malle.. Löysin käytettynä, pilkkahintaan näin kauniin sängyn. Neiti sai lahjaksi synnyttyään ihanan afrikankukka peiton, ja sille arvoinen paikka on todella tässä vanhassa maalaistalossa. Sopii niin hyvin! Tulisi vaan kesä jo!!


 Päivän lopuksi vielä päätimme riemuita lumesta, ja käyttää järkevästi lauantai iltaa :)
Rakensimme siis iiiison lumiukon :D Ja rakentaminen oli kertakaikkaan hauskaa, joskin myös haastavaa, kun ei meinannut miehet saada keskipalloa nostettua, kun tuli niin painava!! Eikä tuota paikkaa nyt ihan tullut suunniteltua loppuun, mutta kun alin pallo oli niin iso jo, ettei se kertakaikkiaan liikkunut yhtään mihinkään! Mutta iso siitä tuli, ja hieno!!



Huomenna sitten erilaista ohjelmaa. juhlimme synttäreitä, isompia ja pienempiä!

-M-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti