syvällistä

En ole mikään kirjojen lukija. En ole ollut koskaan, mutta olen aina tainnut kadehtia ihmisiä, jotka lukevat paljon. Olen aina silloin tällöin ottanut "lukuspurtteja". Ja lukenut paljon pienessä ajassa. Nyt ihan viimeksi luin Enni Mustosen Emmännöitsijä. Kirja oli ihan kiva, lainasin sen kirjastosta ja perässäni oli varauksia jonossa, oli kirja luettava heti. Ei se mitenkään erityisen mukaansatempaava ollut, mutta kivasti sen sain luettua läpi. Ja samaan aikaan tuli kirjastosta tieto, että varaamani kirja oli noudettavissa, ahmin kirjan loppuun ja palautin vain voidakseni hakea seuraavan kirjan.

Tämän kirjan ilmestymistä olinkin odottanut, Pekka hyysalon kirja "fight back, toinen mahdollisuus", olin kuullut Pekan tarinasta ensimmäisen kerran varmaan tv:n tai sosiaalisen mediaan kautta. Luin kirjaa ahmien yhden illan, ei meinannut millään saada lukemista poikki. Ja jatkoin kirjan loppuun tänään. En olisi uskonut lukevani kirjaa, niin äkkiä. Se miten elämä voi muuttua, on hämmentävää, osittain ehkä jopa pelottavaa. Kirjassa kerrotaan miten Pekka eli unelmaansa, mutta se hetki kun hän pamahti laskettelurinteen jäiseen lumeen, se sekuntti erotti hänet unelma elämästä siihen, että hän taisteli hengestään. On arvioitu että 99% ihmisistä olisi kuollut vastaavaan onnettomuuteen, ja alkuvaiheessa arvioitiin ettei Pekkaan saada enään mitään merkityksellistä yhteyttä.. Mutta Pekka sai toisen mahdollisuuden elää tätä elämää, ei enää sellaista josta oli unelmoinut ja mitä oli ennen onnettomuutta elänyt. Mutta kuitenkin elää.. Pekka kertoo, kirjassaan siitä miten jokainen syntymäpäivä on suuri juhla, kun on käynyt kuoleman rajalla, jokainen vuosirengas on saavutus. "En ymmärrä, kuinka jotkut voivat pitää ikäänsä ja sen kertymistä huonona asiana, se varmaan riippuu näkökulmasta". 

Kirja sai minut ajattelemaan sitä mikä elämässä on tärkeintä ja mihin kaiken toivonsa laittaa. Elämän käännekohta tai elämän loppuminen voi tulla kovasti yllättäen, eikä siinä enää ehdi miettiä syvällisiä.  Autossa kuuntelin viime kesänä paljon Hertzin levyä ja nyt olen taas alkanut kuunnella samaa levyä ja laulu mansikka maa on suosikkini. " me nähdään taivaassa, treffit on portilla. Ei se ole satua, meidän oma maa mansikka. Me nähdään taivaassa, vaikka kaatuis maailma. Ei se koskaan katoa meidän oma maa mansikka".  Tapahtuupa elämässä mitä tahansa, haluan olla varma, että mulla on paikka mansikka maassa, ja haluan treffata kaikki tutut portilla. 

Ja siitä olen varma, että jokaista syntymäpäivää vietän tästä lähtien iloiten ja riemulla! 

Suosittelen kyllä lämpimästi kirjaa kaikille!  

-m-