torstai 4. helmikuuta 2016

Paluu arkeen

Niin se isän vapaakuukausi tytön kanssa päättyi ja arki astui taas meidän perheeseen.
Puolentoista kuukauden ajan isi ja tyttö ovat jääneet sängynpohjalle pötköttelemään, kun minä olen jo suunnannut töihin. Ensimmäisenä aamuna, kun tarhaan piti lähteä oltiin varsin reippaita ja valmiita juuri niin aikaisin kun pitikin.. Maidot kupista alas ja tarhassa odoteltiin jo lumitöiden merkeissä..

 
 Äiti ja isi kiireesti töihin, ja töiden jälkeen piipahdin järjestämässä kirppispöydän, kyllä se vaan vuorokaudessa kovasti sotkuun ehtikin.. Mutta oli sentään jotain tavaraa mennytkin, ja uusia tuotteita toin samalla. Ensi viikolla sitten vien, omia vaatteitani.
 
 

Toinen kerhoaamu olikin sitten vähän tahmeampi. Ei olisi tyttö millään noussut, vaan jäänyt sänkyyn isin kanssa pötkölleen. Tämä on tavallaan vähän huvittavaa, koska A on aina ennen ollut maailman aamuvirkuin ja melkein 6:30 valmiina kaikkeen toimintaan. Mutta nyt ei tahtonut herätä ei sitten millään. Viikonloppuisi olisi ihan kiva pötkötellä hieman pidempään ,mutta viikko ehkä ehtii opettamaan sen, ettei aamu-unet enään maistu yhtä hyvältä. Tänään ainakin oltiin normaalisti jo ennen kello seiskaa vaatimassa jo aamupalaa, vaikka puuron A syö vasta taatan luona.

 
 
 Kerroin tuolla aiemmin, kuin onnellisesti sain A:lle hankittua ihanat tuolit ja pienen pöydän.. Pientä maalausta ne vaativat. Ja eilen illalla ne kannettiin takaisin sisälle autotallista, maalattuina. Ei ehtinyt tyttö näitä vielä aamulla näkemään, saas nähdä ilostuuko iltapäivästä, kunhan nyt kotio asti päästään. Kivat niistä tuli, ja jäivät nyt alkuun ainakin ihan koko valkoisiksi, tähdestä tuohon istuin osaan oli puhetta, ja isäntä jo meinasi tähden siihen tehdä,  mutta mikalei sai hänet kumminkin tuomaan ne valkoisena sisälle. Voihan näiden tuunailua sitten jatkaa, jos siltä tuntuu.

 
 


Viikonlopuksi ei taida olla vielä suuria suunnitelmia. Viikko on ollut aikamoista kiitoa, autohuoltoa, isännän kiipeilyharrastusta, mun tanssiharrastusta, ja pitkiä työpäiviä.. Siivous on saanut jäädä odottamaan, samoin pyykkihuolto huutaa tekijäänsä. Toivottavasti olisi aurinkoa viikonloppuna!

Aiemmin olikin niistä makuuhuoneen seinälampuista ja niistä syntyneestä sanan vaihdosta puhetta. No niinhän siinä kävi, että taas sain tahtoni läpi.. Ja Ikean Åstrid- seinälamput odottavat makkarissa,että joku asentaisi seinään. Viikonlopunaikana toivottavasti ne sinne kiinnittyy. Ainakin minusta ne näyttävät nätiltä päällisin puolin katsottuina. Ehkä alkuviikosta siis kuvaa niistäkin. Makkarin tekstiilit kaipaavat uutta ilmettä myös, mutta saavat odottaa nyt hetken, koska budjetissa lievää vajausta :)

-M-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti