Siinähän taas yksi viikonloppu huristeli ohi kovaa vauhtia.
Lauantaina ja sunnuntaina aurinko paisteli jo niin keväisesti, mutta tämän aamun -13 pakkasessa tuntui kevään olevan taas kaukana. Mutta oli kyllä niin hieno pakkasaamu, taivas punersi ja puut valkoisena! Ihan mielellään siinä sinisessä hetkessä ajelin kohti töitä.
Eilen kävin tekemässä nopeasti pienen kauppakierroksen, koska neiti on niin kovin innokas tekemään lumitöitä, kävin ostamassa pienen lumikolan ja lumilapion ja kyllä lattiat meillä nyt kiittää, kun koko ilta niiden kanssa mennä huhkittiin pitkin parkettia, mutta elämisen jälkiä siinä jo valmiiksi olikin, eikä lattiat ole tehty säälittäviksi, vaan elättäväksi.
Kaupat jo pursuavat mitä ihanimpia pääsiäistuotteita! Olen varsin heikkona niihin. Kaikki hempeät keväiset puput ja tiput huutavat minua suorastaan kaupassa. Samoin kaikki keittiötekstiilit, eilenkin hypistelin uusia keittiöpyyheitä ja patalappuja pitkään haaveillen, mutta jotenkin onnistuin jättämään ne vielä kauppaan.
Uudet arkimukit sen sijaan eivät voineet enää odottaa, koska edelliset olivat hankittu jouluksi. Nätit nekin tähtimukit, mutta kyllä nyt oli jo aika uudet hankkia. Keväiset kukkamukit. Säästyy aikapaljon tiskistä, kun käytämme samoja mukeja useampana aamuna, sekä muuhun juomiseen. Kumpikin tunnistaa kuppinsa helposti, joten ihan omalla vastuulla on kuinka likaisesta kupista juo.
Lisäksi ostin sukkalankaa, mummu lupasi kutoa mulle kunnon villasukat, joten langat toimitetaan ensitilassa hänelle.
Leikkimökistä on puhuttu ja mietitty jo hetkinen. Ensin ajattelimme sen omaan pihaan rakentaa, mutta kun farfar ehdotti mökille sitä, päädyimme ratkaisuun että yksi leikkimökki per lapsi riittää hyvin. Itselläni ei ole koskaan ollut varsinaista leikkimökkiä, Ainostaan mummulassa oli kesähuone, navetassa, joka toimi lähes samalla tavalla. Netistä vähän ideaa kuvaa haettiin, kun käskettiin. Ja aika kivan mökkisen nyt löysinkin. Samalla olemme kotiin sitten taas suunnitelleet neidille pientä omaa kauppaa perustettavaksi, joten tuo "Min affär" iski silmään, ehkäpä tuollainen söpö kauppa voisi vielä, joskus neidille tulla.
Alun perin ajattelimme, että neiti saisi meiltä 2 v lahjaksi oman keittiön, tietysti suoraan ikeasta. Mutta nyt kun näitä kuvia olen netissä selannut on sieltä löytynyt vaikka mitä kivoja.. Tämä on tällä hetkellä suosikkini, vanhoista lavoista tehty keittiö. upea ja samalla yksinkertainen. Ikeasta täytyy ehkä kuitenkin ne välineet kuten kattilat ja lastat hankkia, mutta ehkäpä isi ihan itse rakentaa keittiön. Erilaisia ideoita kyllä löytää nykyään niin helposti.
Eniten kesästä kuitenkin odotan jo suunnitteilla olevia remontteja, ja suvun kanssa yhdessä vietettyä aikaa. Miten hauskaa siitä voikaan tulla! HEH!
Mahtaako kesästä tulla lämmin, vai kylmä. Ja mihinhän minilomalle taas tämä miniperhe suuntaisisi, Ehkäpä jonnekin mukavaan paikaan.
Viime kesänähän miniperhe kävi Verlan- tehdasmuseossa, Urajärvenkartanossa sekä Vuojoen kartanossa. Kaikki kohteet olivat kyllä käymisen arvoisia! Etenkin tuo Urajärvi oli sellainen, jota olin odottanut monta monta aikaa, että jos sinne pääsisi tutustumaan. Samalla suunnalla oli sitten tuo Verla, ja hienosti olivat sielläkin opastettu kierros järjestetty. Vaikka aina kun on mini-ihminen mukana, saa jo valmiiksi kivoja katseita. Meidän mini veti vuorokaudessa 3 opastettua kierrosta, josta 2 meni ilman ääntäkään vain katsellessa, ja kolmas kierros taas meni viimeisille minuuteille saakka hyvin, mutta silloin iski kakkahätä, ja juuri kun hän oli potalle oppinut hän vain kiukkusi että potalle pitäisi kakalle päästä, ei hienot neidit vaippaan kakkaile! :D
Yövyimme Vääksyn apteekkimajoituksessa, enkä voi kun kehua paikkaa, se oli ihana ja toimiva! Tuo meidän huoneen kuva ei missään nimessä anna oikeutta paikalle. En ole eläessäni ollut missään niin siistissä paikassa yötä! Ja erityispisteet siitä, että matkasänky löytyi sekä potta! Matkalle lähtö kun tapahtui sillai, että mennäänkö vai eikö ja mennäänkö vai eikö! Ja ajomatkalla soittelimme majoituksiin, eikä meillä ollut mukana ollenkaan matkasänkyä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti