lauantai 19. joulukuuta 2015

Perjantain laatikkotalkoot

Perjantaina kuusi iloista naista kokoontui joululaatikoiden merkeissä.
Teimme lanttu-, porkkana- ja perunalaatikot. Välissä söimme riisipuuroa ja rusinasoppaa, ja tietysti pipareita.
Laatikoit valmistuivat kuin itsessään kaiken lomassa.


Tunnelma kuva lapsuudenkodista



Ja siinä on laatikoita koko keittiö täynnä


Viime vuonna emme kokeilleet Perunatuuvikkia, mutta nyt tänä jouluna sitä maistamme



Tänään sitten puolestaan, veimme neiti A:n heti aamutuimiin mummilaan hoitoon, ja aloitimme joulusiivouksen. Tällä kertaa siirsimme ensin sohvan pois.. ja siinä sitä aikaa tuhraantui. Mutta hyvin ehdein myös siivota. Nyt on keittiönlaatikot siistit, kaikki pinnat pyyhitty, vähän tavaroiden paikkoja vaihdeltu ja joulua tuotu tupaan. Huomenna vielä hakemaan kuusi metsästä, alkaa meidän jouluvalmistelut olla valmiiina. Ja siinä sivussa tuli hieman haaveiltua myös uusista tapeteista.. Alle olevan kuvan kuviot, ja värit saivat minut innostumaan..






-M-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti