lauantai 20. lokakuuta 2012

Lauantai

Tänään söimme isännän kanssa ensin aamupalan kaikessa rauhassa ja sen jälkeen suuntasimme ulkotöihin. Mikko tyhjensi ekaa kertaa meidän "möhköä" eli pikakompostoria, ja hyvännäköistä tavaraahan sieltä tuli.. Minä puolestani hieman rapsuttelin pulpettia..

Iltapäivästä kävimme kuuntelemassa ja katselemassa kiipeilyseuran puheenjohtajan juttuja kiipeilyreissuiltaan. Enkä ollut tajunnut, että porilainen mies on niin monelle vuorelle kiivennytkään. Oli hyvä powerpointti tehty ja oikeesti tosi mielenkiintoista. En ole ennen tullut ajatelleeksi, sitä miten pitkä matka on jo sinne perusleiriin. Ja miten monen näköisellä kulkupelillä liikutaan ennenkuin vuori edes näkyy :D

Kotiin päästyä aloin kutoa säärystimiä :) Katsotaan miten pitkälle ne valmistuu ... 

Illasta sitten menimme taas ulkohommiin ja kokeiltiin uutta kuumailmapuhallinta pulpettiin :) Mikä olisikaan parampi yhdistelmä kuin uusi työkalu ja mies :)


Osoittautui ihan hyväksi ostokseksi, maali irtosi mukavasti..

Tänään löytyi pulpetista myös ikävämpiä puolia, kun aloin putsailemaan pulpetin istuinosain jalkoja..   Ensinnäkin ruuvit olivat ihan kakat, eikä niitä tahdo saada millään irti. Kaksi neljästä, jota yrittettiin eivät taida lähteä ilman rautasahaa jos edes silläkään saadaan. Sen lisäksi molemmat jalkojen puuosat ovat halki. Ilmeisesti liian kireäksi vedetyt mutterit olivat aikoinaan tämän aiheuttaneet, mutta eipä tullut ennen huomattua asiaa.. myöhäistä enään katua. Olisi pitänyt tutkia tätä aarretta hieman paremmin jo ostohetkellä...

Pulpetti makaa nyt "mahallaan" 

Tälläistä alkoi paljastua puleptista.. En tiedä miten saadaan kuntoon :( Lisäksi molempian istuinosien jalat ovat tummuneet alhaalta... Onkohan maannut jossain vaiheessa märässä..

Tässä näkyy hieman haljennutta jalkaa.. on melkein koko matkan haljennut... höh.
Nyt edessä mukava kotilauantai-ilta. Saunomita ainakin ja ehkä jotain herkkuja, jos kaapista löytyy :) Ehkä tää ruuvit/mutteri ja haljenneet puuosat ym. harmitus hieman helpottaa :D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti